Kaupunginvaltuusto päätti pitää voimassa päätöksensä Kalmarin koulun lakkauttamisesta

Lisätty: 25.4.2015

Saarijärven kaupunginvaltuusto päätti 21.4.2015 pitämässään kokouksessa pitää voimassa aiemman päätöksensä Kalmarin koulun lakkauttamisesta keväällä 2015 äänin 20-13 (1 tyhjä, 1 poissa).

Näin valtuusto päätti olla huomioimatta alkuperäisen kouluverkkoselvityksen ehdotukset, oppilasmäärien kehitysennusteet, kuntalaisaloitteen ja uudet kustannuslaskelmat. Laskelmien perusteella alkuperäisen kouluverkkoselvityksen mukainen ratkaisu, jossa Kolkanlahden koulu olisi liitetty Herajärven kouluun ja Kalmarin koulu jatkanut entisellään, olisi tullut maksamaan kymmeniätuhansia euroja vähemmän. Ratkaisun tullessa voimaan Kalmarin oppilaat siirtyvät kuljetusoppilaiksi. Ennusteen mukaan oppilaita Kalmarin alueella on lähivuosina 25-30 (Kolkanlahdessa 17 tai alle).

Kalmarin koulun säilyttämistä kannattivat Petri Honkonen, Mikko Kallio, Tapani Kankaanpää, Tuire Kettunen, Carita Leinonen, Martti Luotola, Kari Nuopponen, Anu Piesanen, Riitta Pirttiniemi, Teuvo Poikonen, Jukka Ruunaniemi, Seija Talaskivi ja Piia Varismäki.

Kalmarin koulun lakkauttamista kannattivat Raimo Hyytiäinen, Kati Hänninen, Eero Kinnunen, Arja Koskenlahti, Gunnar Kotamäki, Pulmu Kuorelahti-Juntunen, Aaro Lahtinen, Harri Lehtinen, Pekka Mäenpää, Hannu Ollikainen, Seppo Patama, Jorma Rautjoki, Arto Rissanen, Antti Siikaranta, Maarit Sironen, Ritva Sneck-Ruotsalainen, Matti Tannermäki, Pentti Tuomi, Sami Tuominen ja Olavi Vuori.

Tyhjää äänesti Esa Järvinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *