Vuoden Nahjus 2019

Tänä vuonna valitsimme jo järjestyksessään viidennen Kalmarin Nahjuksen. Vuoden Nahjus-arvonimellä haluamme osoittaa kiitosta Kalmarin kylän hyväksi tehdystä työstä ja/tai Kalmarin tunnetuksi tekemisestä.

Arvonimen saajan on toiminnallaan jollakin tavoin pitänyt osoittaa kotiseuturakkautta Kalmaria kohtaan tai hänen on havaittu olevan niin sanotusti hyvää mainosta kylällemme. Talkootyö on pyyteetöntä työtä ja vaatii rahtusen kylähulluutta ja tervettä jääräpäisyyttä – ja ennen kaikkea sitä rakkautta maaseutua ja omaa kylää kohtaan. Toivomme myös, että tämä huomioin osoitus kannustaa kaikkia jatkamaan talkootyötä, ja uskomaan Kalmarin kylän elinvoimaisuuteen.

Muistona tästä arvonimestä ojennamme valituille henkilöille Tiina Kauppisen tekemän kunniakirjan, jossa komeilee kylätalo Kalmarin Nahjuksen kuva, joka on näkyvin esimerkki Kalmarin kyläläisten yhteistyökyvystä ja periksi antamattomuudesta.

Tämän vuoden Nahjus Erkki Valkola joka on pitkänlinjan talkoolainen ja Nahjuslainen. Hän on nähnyt Nahjuksen kivisemmän tien ja on ollut yhtenä pitämässä kiinni yhdistyksen toiminnasta ja kylätalon olemassa olosta vaikeinakin aikoina. Hän on toiminut matkanvarrella myös Nahjuksen puheenjohtajana. Ja mikä parasta: hän on vieläkin aktiivisesti mukana auttamassa ja kannustamassa Nahjuksen uutta sukupolvea.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *