Rokkia ja rautalankaa – The Vincents Nahjuksella pe 27.8.2021

Kahden vuoden tauon jälkeen Nahjuksen kylätalolla viritellään taas kitaroita The Vincents orkesterin toimesta. Kuten kaksi vuotta takaperin solistina on Saarijärven oma poika Otto Kuparinen.


The Vincents yhtye soittaa tanssittavaa rokkia ja rautalankaa. Ohjelmisto sisältää valikoituja iskusävelmiä menneiltä vuosikymmeniltä omaa tuotantoa unohtamatta. The Vincents on perustettu Jyväskylässä vuonna 2014. Alkuperäiskokoonpanoon kuuluivat kitaristi Marko Haukka, basisti Janne Hård ja rumpali Jarno Kauppinen. Trio esitti kitaravetoista instrumentaalimusiikia. Pian ohjelmisto laajeni myös laulettuun musiikkiin, kun Kari Hirvonen liittyi The Vincents yhtyeeseen. Vuonna 2015 yhtyeen kokoonpano vakiintui nykyiseen muotoonsa ja solistiksi Otto Kuparinen. Uudistus toi kvartetin ilmaisuun kaivattua muutosta. Soitosta tuli aiempaa tiukempaa ja paremmin svengaavaa. Rokitkin pystytään tällä kokoonpanolla kajauttamaan katu-uskottavasti!


Keväällä 2021 orkesteri otti osaa Aito Iskelmä radiokanavan kilpailuun Aito Iskelmätähti. The Vincents osallistui kisaan kappaleella Hetken Sun, joka on kokonaan orkesterin omaa käsialaa ja siinä on ainesta uudeksi kesäklassikoksi. 200 osallistujan joukosta The Vincents valittiin Keski-Suomesta kymmenen parhaan joukkoon.

Osittain koronasta johtuen tänä vuonna tapahtumassa ei ole anniskelua, vaan illasta nautitaan musiikki edellä. Sisäkahviossa saa suunsa makeaksi ja helpotusta kahvihampaalle ja pikku nälkää helpottaa ulkona palveleva grilli. Tilojen käyttö on pyritty järjestämään, niin että illasta voidaan nauttia koronan varjosta huolimatta. Kalmarin Nahjus toivottaa kaikki tanssijat ja musiikin ystävät tervetulleiksi viettämään Baddingin nimpparipäivää Kalmarin Nahjukselle. Huolehditaan yhdessä siitä, että illasta tulee koronaturvallinen.

The Vincent julkaisi vuonna 2019 EP-levyn solistinaan Otto Kuparinen. Levyltä Löytyy myös kisakappale Hetken Sun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *