Kalmarin seurantalo remontoitiin kestämään ahkeraa käyttöä.
-·Mitä työ siellä nahjustelette, menkää töihin! neuvoivat Saarijärven Kalmarin kylän emännät urheilusta innostuneita miehiään viime vuosisadan alussa.
Tarina ei kerro, palasivatko miehet oikeisiin töihin, mutta urheiluseuran he perustivat vuonna 1907. Nimikin oli valmiina: Kalmarin Nahjusten Voimistelu- ja Urheiluseura. Myöhemmin nimi vaihtui Kalmarin Nahjukseksi.
Vuonna 1914 valmistui ensimmäinen seurantalo. Se korvattiin uudella ja suuremmalla vuonna 1956. Tälle vuosituhannelle tultaessa uudempikin talo oli ehtinyt rapistua niin huonoon kuntoon, että ukot tipahtelivat välikatosta läpi tutkaillessaan remontointitarpeita.
Keväällä 2006 aloitetut korjaukset ovat nyt loppusuoralla, ja urheiluseuran satavuotista taivalta juhlitaan 28.-29. heinäkuuta omalla talolla, joka seuran tapaan tunnetaan nimellä Nahjus.
Lauantaina järjestetään pihamaalla yleisurheilun nappulakisat, pihapelejä ja Mäkikylän lenkki -juoksukilpailu. Sunnuntaina on pääjuhlan vuoro.
Talo vaatii käyttöä
Kylän puuhamies, talousneuvos ja vasta valittu Saarijärven Paavo Eero Hiironen pitää seurantalon peruskorjausta lähtölaukauksena uudelle kylätoiminnalle. Mukaan hän toivoo erityisesti nuoria.
-·Kun remontti on valmis, talo ei kaipaa kuin kovaa käyttöä. Siihen se on tehty, toteaa Hiironen.
Nahjuksen urheilusalissa voi harrastaa lento- ja koripalloa sekä sählyä. Pihalta tulee remontin jälkeen löytymään tennis-,
rantalentis-, jalkapallo- ja ratsastuskentät.
-·Alakertaan kunnostamme kerhotilat. Siellä riittäisi tilaa myös yrittäjille, vaikkapa hierojalle tai parturille, Hiironen visioi.
Kanttiiniin design-tuolit
Seurantalon kunnostus on tehty kyläläisten talkootyönä. Tunteja on kertynyt jo lähes 10·000. Rakennustarvikkeita ja huonekaluja on saatu lahjoituksina yrityksiltä. Osa rahoituksesta tulee EU:lta.
Merkittävin lahjoitus tuli kaukaa Kaarinasta Huonekalutehdas Korhoselta. Tehdas on Hankasalmelta 1900-luvun alussa Turkuun muuttaneen puuseppä Otto Korhosen perustama perheyritys, joka on vuosikymmeniä valmistanut muun muassa Alvar Aallon ja Artekin huonekaluja.
Nahjuksen kahvioon saatiin Saarijärveltä kotoisin olevan sisustusarkkitehti Pentti Hakalan suunnittelemat design-tuolit. Lahjoituksen junaili tehtaan teknillinen johtaja, Kalmarista lähtöisin oleva Kari Piispanen.
-·Ilman lahjoituksia ja talkoolaisten hurjaa työpanosta korjaus ei olisi ollut mahdollinen, kiittelee Hiironen.

Talkoomies Mauri Lönnblad sahaa porraslautoja ja lupaa työtä tarkkaileville Martti Järviselle (vas.), Eija Viitaselle, Eero Hiiroselle ja Kari Piispaselle portaiden valmistuvan Nahjuksen 100-vuotisjuhliin.
Teksti ja kuva: Ilja Koivisto
Julkaistu Keskisuomalaisessa 29.6.2007